maanantai 1. elokuuta 2016

Tauolle luvassa jatkoa...

Kirjoitan nyt tällaisen lyhyen, kuvattoman postauksen. Eli kohta on jo kolme kuukautta kun viimeksi postasin. Syynä se että ei ole vaan ollut intoa tehdä postauksia. Enkä tiedä tuleeko intoa lisää ollenkaan. :(

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Unessa hälvenee todellisuus, silloin mielellä on mahdollisuus.












Heissan!

Lämpö on viimein tehnyt paluun, ja nyt on ollut mahtavat kelit olla ulkona, kesälomakin on jo kohta nurkan takana.

Jätin kuvat tähän postaukseen pienemmiksi, koska kuvat näyttävät Flikrin kautta tulleina niin rakeisilta, vaikka näyttävät koneella hyvälaatuisilta. :c

Mutta tosiaan, kävin tänään kuvaamassa Nellyä, mekossa, jossa on sitä pitänyt kuvata jo jonkin aikaa. :') Kuviin olisi sopinut toisenlaiset kengät, mutta sellaisia en omista, joten tennareilla mennään.

Kuvasin muuten eilen kuvatarinaan vihdoin uuden lyhyen osan. Saa nähdä kuinka onnistunut se on. ^^'

Seuraavaksi luvassa shootti Sweetistä, johon olen kirjoittanut runon "taustalle" (en keksi nyt parempaa ilmaisua.) 


Shoot: Dreams





Unessa hälvenee todellisuus,
silloin mielellä on mahdollisuus.


Unessa mieltäsi et voi paeta,
kellekkään ei silloin armoa jaeta.


Jos jäät jumiin et huutaakkaan voi,
hiljaisuus painava korvissa soi.


Silloin voi karata mahdollisuus,
joka muuten on mahdottomuus.


Outoja asioita voit unessa kohdata,
silloin se oikeille raiteille johdata.


Kipu voi unessa todellista olla,
kylmässä maassa tai ullakolla.


Kun et enää todellisuutta erota,
ei maailma sinua enää verota.


Silloin ehkä saattaa maahan taipua,
ikuiseen hiljaisuuteen hetkessä vaipua.


Todellisuutta unesta ei erottaa voi,
kukaan ei tiedä mitä mielesi loi.



~ ~ ~

Kertokaa toki tykkäsittekö tästä "runoshootista". Tuota runoa oli ainakin hauska kirjoittaa! :)


JA VIELÄ muutama kuva Laceristä.














~See you~






sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Siitä on jo vuosi







Olisin kiitollinen, jos Flickr ei huonontaisi kuvien laatua...

Heippa!

Tämäkin postaus tulee nyt erittäin myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. ^^'

Elikkäs 8.4. tuli vuosi täyteen siitä kun sain käsiini ison ruskean pahvilaatikon, joka sisälsi kaksi nukkea ja obitsun. (Varautukaa huonolaatuisempiin kuviin, mitä olen kaivanut arkistojen kätköistä nukkeilun alkuajolta, niitä ei siispä myöskään ole muokattu ollenkaan.)




Muistan kuinka toisin kuin monet muut, en yllättynyt ollenkaan nukkien päiden koo'oista (kirjoitetaanko se noin?), vaan ne olivat juuri sen kokoisia, kuin ajattelin.

Ensimmäisen meikkini tein vähän hätäisesti, sillä minulla oli hirveä kiire päästä kuvaamaan... :')


Tämä kuva on yksi ensimmäisen kuvauskerran kuvistani. Tässä siis ensimmäinen tekemäni meikki. Yllä oleva nukkehan on siis nykyään Rosalie, silloisessa hahmossa sen nimi oli Nessie. Tässä Nessiellä on aika huono peruukki, jonka laitoin sen päähän väliaikaisesti (revin ruon siis yhdeltä posliininukelta), siihen saakka kun tilaamani peruukit tulivat.


Tässä vaiheessa olin perustanut jo tämän blogin (blogini täytti 18. päivä vuoden), mutta minulla oli käynnissä pitkä postaustauko, joten valtava kasa kuvia jäi postaamatta. Tästä pääset ensimmäiseen postaukseen.



Tässä vaiheessa peruukit olivat tulleet. Olin uusinut Nessien meikin ja saanut Evanin kokonaiseksi.


Löysin tällaisen yhteiskuvan. :3



Näitä kuvia katsellessa tuli hirveä ikävä Nessietä ;__;. Olenkin harkinnut, että nukettaisin hahmon uudestaan.



Siinä oli vähän julkaisemattomia kuvia nukkeiluni alkuajoilta, postaus oli vähän sekava, mutta toivon, että tykkäsitte tästä silti. :)






~See you~


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Give Away-mainos



Käykääs siis osallistumassa Clair De Lunen kilpailuun!

Laitoin tämän nyt puhelimella erilliseen postaukseen, yritän ensiviikoksi saada muokattua kuvia uuteen kunnolliseen postaukseen.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

••Two times Sweet••



Moi ja hyvää (erittäin) myöhäistä pääsiäistä!

Nukkeinto on todella korkealla ja kuvaaminen on todella kivaa, koska kuvatessa ei tule enää kylmä. :D Olenkin kuvannut tälle kerralle kaksi shoottia, jotka kummatkin (^^') ovat Sweetistä. Ensimmäisessä shootissa näkyy sellaiset nukkekokoiset ostoskärryt, jotka löysin Tigerista, oli niin kivat, että oli pakko ostaa.


Shoot: Shopping carts


















Shoot: The tree












Pari bonus-kuvaa:










~See you~